Maitoterminaalin ovitus ja kylmätilat – kauppiaan kokemukset

Jo pelkästään ovien lisäämisellä on mahdollista parantaa kaupan energiatehokkuutta jopa yli 40%. Tulevan EU -lähtöisen energy label -uudistuksen myötä kalusteiden ovet tulevat yleistymään. Energiansäästön lisäksi asiakkaiden käyttökokemus paranee, kun kylmäkalusteen edessä ei tule kylmä, jolloin sen edessä viihtyy pidempään puntaroimassa vaihtoehtoja. Yrityksemme palveluvalikoimaan kuuluu erilaisten kylmätilojen ja huoneiden rakentaminen. Teemme kokonaissaneerausten lisäksi myös osaremontteja, kuten ovien jälkiasennuksia jo olemassa oleviin kalusteisiin tai tiloihin. Näin on tehty muun muassa Riihimäen K-Citymarketissa.

 

 

Ovivaihtoehtoja on markkinoilla runsaasti. Riihimäen K-Citymarketin kauppiaana toimiva Juuso Österman kertoo seisovansa edelleen sen valinnan takana, että kannatti ehdottomasti valita karmittomat ovet. Se oli tehdyn remontin tärkein vaatimus. Österman toteaa myös, että kun ennen ovien käytöstä tuli monesti sanomista, on niiden käyttökokemukset muuttuneet ja ne on otettu hyvin vastaan. Ovituksella ei ole huomattu vaikutusta myyntiin, vaikka usein kuulee sanottavan, että ovet haittaavat myyntiä. Sähkölaskuun hän kuitenkin povaa reilua pudotusta, kun ovelliset kylmäkalusteet pitävät kylmän huomattavasti paremmin itsellään.  Kauppiaan kuvailun mukaan myymälä oli alun perin lähestulkoon alkuperäisessä kunnossa, joten remontin tuoma päivitys oli odotettu.

”En kyllä hetkeäkään vaihtaisi pois, kun kyse on tästä systeemistä. Lähestulkoon poikkeuksetta kaikki täällä käyneet kollegat mainitsevat, että olisi pitänyt itsekin tehdä samanlainen ratkaisu kirkkaiden karmien suhteen. Hanketta suunniteltaessa painotin, että tämä on ehdottomasti se remontin osa, jonka haluan erityisesti ulkonäöllisistä syistä toteuttaa. Nimenomaan kirkkailla karmeilla”, kertoo Österman.

 

 

CoolForsin toimesta kohteeseen toimitettiin ovien lisäksi kaksi kylmähuonetta. Näillä saatiin lisätilaa leipomotuotteiden säilytykseen. Omakoneellinen, moduulirakenteinen kylmä- tai pakastehuone on myös hyvä vaihtoehto esimerkiksi satunnaiseen käyttöön, esimerkiksi kotiinkuljetusten kasvaneeseen kylmäsäilytystarpeeseen.